Kartta - Kakegawa

Kakegawa
Kakegawa on Japanin kaupunki Honshūn saarella Chūbun tai Tōkain alueella Shizuokan prefektuurissa. Se sijaitsee prefektuurin lounaisosassa Ogasavuorta ympäröivillä kukkuloilla. Etelässä sen alue ulottuu Tyynenmeren Enshūnmerelle, pohjoisessa Akaishivuorten reunavuorille. Kakegawassa on 117 383 asukasta (maaliskuussa 2020) ja sen pinta-ala on 265,69 neliökilometriä.

Kakegawan linnan perusti Imagawa-klaani Sengoku-kaudella. Sittemmin Edo-kaudella 1600-luvulta lähtien Kakegawa kehittyi yhtenä vilkkaan Tōkaidō-tiereitin postiasemista (shukuba) ja linnanaluskaupunkina Ōta-klaanin hallinnassa. Tärkeä perinteinen elinkeino on teen viljely ja tuotanto. Aiemmin kaupungissa oli etenkin tekstiiliteollisuutta, mutta 1970-luvulta lähtien sinne on sijoittunut kone-, elektroniikka-, kosmetiikka- ja lääketeollisuutta. Teen lisäksi kaupunkia ympäröivillä maaseutualueilla viljellään muun muassa mikan-mandariineja, meloneja ja tomaatteja. Kaupunkioikeudet Kakegawalle myönnettiin vuonna 1954. Kaupunki laajeni huomattavasti vuonna 2005, kun siihen liitettiin Daitōn ja Ōsukan maaseutukaupungit.

Kakegawan linnaan liittyvä palatsirakennus on valittu yhdeksi Japanin tärkeän kulttuuriomaisuuden kohteista. Linnan torni sen sijaan on rakennettu uudelleen vuonna 1994. Kaupungissa sijaitsevat myös Takatenjinin ja Yokosukan linnojen rauniot. Muita nähtävyyksiä ovat Kamon japaninkurjenmiekkapuutarha, Sayo no Nakayaman sola ja Kurami-onsenin kuuma lähde. Kakegawa on historiallisesti ollut hōtoku-filosofian ydinaluetta, ja siellä toimii Dai-Nippon hōtoku-sha -järjestön päämaja. Kakegawaa palvelevat suurnopeusjunalinja Tōkaidō Shinkansen, JR Tōkain Tōkaidō-päälinja ja Tenryū Hamanako -rautatien Tenryū Hamanako -linja.

 
Kartta - Kakegawa
Kartta
Google Earth - Kartta - Kakegawa
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Kakegawa
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Kakegawa
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Kakegawa
OpenStreetMap
Kartta - Kakegawa - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Kakegawa - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Kakegawa - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Kakegawa - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Kakegawa - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Kakegawa - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Kakegawa - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Kakegawa - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Kakegawa - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Kakegawa - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)